Keskustelufoorumi - seksikeskustelu


Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 1 Yht. 1
Seksitreffit Seksikeskustelu Foorumin päävalikko  ~  Fantasiat, tarinat ja novellit

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin
Kirjoittaja Viesti
<  Fantasiat, tarinat ja novellit  ~  Kiihkeä remonttimies (pitkä novelli..)
Vieras
LähetäLähetetty: 6.5.2010, 0:53  Vastaa lainaamalla viestiä






Olen julkaissut novellin muuallakin. Ei siis ole kopioitu keltään muulta kuitenkaan. Aika aloitteleva kirjoittaja olen, saa siis antaa palautetta!

Päivä 1

Aloitan tänään uudessa kohteessa. Atanväylän taloyhtiössä tehdään kylpyhuoneremontteja ja minä olen yksi tekijöistä. Yhteensä meitä on viisi, mutta teemme työmme pitkälti itsenäisesti meille määrätyissä asunnoissa. Minulla on asuntoja vastuullani kolme. Tiedän ennakolta asunnoista vain sen, että kaksi niistä on kaksioita ja yksi kolmio. Huoneiden määrällä ei nyt oikeastaan ole väliäkään, kun kyseessä on vain kylpyhuoneissa tapahtuva pintaremontti.

Saavumme tiimin kanssa taloyhtiön pihaan ajoissa ennen kahdeksaa. Asukkailta on saatu lupa saapua asuntoihin kahdeksalta, joten emme pidä kiirettä. Juomme termarista aamukahvit ja keräämme työkaluja samalla kasaan. Sullon vielä pikkuvälineitä taskuihini ja suunnittelen päivän ohjelmaa. Ajattelin käväistä alkuun kaikissa kolmessa asunnossa tsekkaamassa tilat, siltä pohjalta mietin sitten etenemistä. Vanhat muovipinnat pitää ainakin repiä kaikissa kylppäreissä ja varmaan mittailla kosteuksia varmuuden vuoksi. Tilalle tulee sitten laatoitus. Tämä on tällainen rutiinilla sujuva toimeksianto.

Käväisen ensimmäisenä kolmiossa, jossa ei olla kotona, kuten tiesinkin. Menen sisään taloyhtiön avaimella ja muistan varoa päästämästä koiraa rappukäytävään. Hyvin tavallisen oloinen asunto, jossa asui varmaankin hyvin tavallinen pieni perhe. En ole mikään kaappien tonkija ollessani yksin asunnossa, mutta kurkistan kuitenkin kaikkiin huoneisiin uteliaana. Selviydyn nopeasti seuraavaan asuntoon, jossa ikäiseni suunnilleen kolmekymppinen mies tekee juuri lähtöä töihin. Morjestan tyyppiä ja kaahaan kylppärin puolelle, en ole nyt small talk –tuulella. Oven kolahdettua asukkaan lähtiessä poistun minäkin aika pian perässä. Kerrosta ylemmäs ja viimeiseen asuntooni. Tiedän, että täällä ollaan kotona ja että asukas on nuori nainen, hän oli erikseen soittanut työnjohtajalle ja käskenyt tulla taloyhtiön avaimella, vaikka onkin kotona. Neito tekee iltatyötä ja haluaa nukkua vielä aamusta. En ole lainkaan harmissani, että tämä asunto osui minulle. Olen mielikuvissani harrastanut hänen kanssaan seksiä jo useasti, vaikken ole edes nähnyt neitosta. Astun sisälle asuntoon ja hengitän syvään tämän asukkaan tuoksua. Naisen tuoksu on aina ollut jotakin, joka saa sukkani pyörimään ja tässä asunnossa asuu varsin miellyttävätuoksuinen neiti.

Lampsin peremmälle asuntoon ja näen suljetun huoneen oven. Ohitan huoneen kiltisti, vaikka mieli tekisikin päästä heti kurkistamaan miltä tämä naisihminen näyttää. Sen sijaan päädyn tutkailemaan hänen kylpyhuonettaan, jonka totean symmetriseksi alakerrassa olevan kanssa. Suunnilleen samassa kunnossakin ovat, tämä ja sen miekkosen kylppäri. Kolmiossa oli ehkä surkein tilanne, jossa jo silmämääräisesti näytti olevan kosteusvauriota suihkunurkkauksen muovipinnoissa. Päätän aloittaa työskentelyn tekemällä samaa työvaihetta kaikissa asunnoissa, mutta kosteusmittauksen jälkeen kolmion pesuhuone jää luultavasti joksikin aikaa kuivaukseen, jolloin keskityn kahteen muuhun remonttiin.

Olen ravannut aamupäivän aikana kaikissa asunnoissa ja nyt olen vielä ennen lounasta menossa viimeisen kerran käymään neitoseni luona. Kello on puoli yksitoista, joten ehkä sitä ollaan jo hereillä. Pääsen sisälle kolinan kanssa, sen verran on nyt tavaraa mukanani. Neito kuulee tuloni ja päästyäni eteiseen tyttönen tuleekin keittiön ovelle nojailemaan. Katsotaanpas sitten; pistän ensimmäisenä merkille kivat sääret, jotka korostuvat kireissä legginseissä. Neidolla on kotiasunaan nämä mustat legginsit ja pitkä turkoosi paituli, joka laskeutuu pepun alapuolelle asti. Tiedän, että minulla on vain muutama sekunti aikaa käydä läpi koko vartalo, tai muuten alan vaikuttaa ahdistelijalta. Silmäni juoksevat vauhdilla alhaalta ylös, ensin siis pitkät sääret, vilaus takapuolen sivuprofiilia, liiveihin vangitut pyöreät tissit ja lopuksi kohtelias katsekontakti. Kasvotkin ovat kauniit, vaikkei tyttö ole tainnut vielä juurikaan pakkeloida itseään. Pääni sisällä kuulen itseni pyytämässä tyttöä kääntymään ympäri, jotta näen kunnolla takaapäinkin, mutta todellisuudessa taidan onnistua tuottamaan hyvät huomenet ja esittäydyn Jakeksi. En minä yleensä kerro kaikille asiakkaille nimeäni, mutta sanon sen nyt siinä toivossa, että saan nimen tälle kaunokaiselle. Ja neito vastaakin esittäytymiseen omalla nimellään, joka siis paljastuu Elinaksi. Esittelyiden jälkeen tyttö kääntyy ympäri palatakseen keittiöön, ilmeisesti aamupalaa jatkamaan. Minä ehdin nopeasti ahmia silmilläni kahta pyöreää pakaraa, jotka keinahtavat edessäni ja katoavat sitten nurkan taakse.

Vetäydyn kylppäriin hyväntuulisena, koska olen saanut kasvot ja nimen tälle neidille, johon tulen seuraavan parin viikon aikana päivittäin törmäämään. Lietson itseäni vielä kiihottavilla mielikuvilla, ajattelen Elinaa alasti ja voin hyvin kuvitella hänet seksuaalisten tekojeni kohteena. Poistun ruokatauolle hyräillen ja olen iloinen, että työhousuni ovat väljät.

Päivä 2

Ehdin eilen nähdä Elinaksi esittäytyneen tytön vielä toisenkin kerran ruokatunnin jälkeen. Silloin hän oli jo kunnolla pukeissa ja kasvot kevyesti meikattuina. Puoli kahden aikaan hän poistui asunnosta, ilmeisesti töihin. Tänään keskityin aamusta kahteen muuhun asuntoon, koska tiesin, ettei lempiasunnossani oltu vielä hereillä. Vilkuilin välillä kelloa ja ajattelin päätyä neidon luokse kymmenen aikoihin.

Olinpa kuitenkin malttamaton ja olen asunnolla jo reilusti ennen kymmentä. Hiljaista on vielä ja kävelen makuuhuoneen oven taakse kuuntelemaan. Ei kuulu mitään, ellei sitten lasketa päässäni huhuilevaa ääntä. Se on sama ääni, joka aktivoitui murrosiässä ja on laittanut minut puristamaan rinnakkaisluokalla olevaa söpöä tyttöä pepusta. Ääni on myös laittanut sanoja suuhuni lukemattomia kertoja treffeillä tai muuten vaan kauniiden neitokaisten seurassa. Monta kertaa olen saanut seksiä tämän äänen ansiosta, mutta on se kyllä monia potentiaalisia tilanteita pilannutkin. Nyt se joka tapauksessa vihjasi minulle, että voisin ihan hyvin kurkistaa tästä ovesta. Ääni on vakaasti sitä mieltä, että tyttö olisi unessa eikä huomaisi mitään, saattaisin nähdä nukkuvat, lämpöiset tissit. Jos taas tyttö olikin jo hereillä sängyssään, ääni vakuutteli, ettei se olisi lainkaan noloa ja hölmöä jäädä kiinni tirkistelystä. Olin aikeissa huomauttaa äänelle, että kyllä se vaan olisi erittäin sopimatonta ja kiusallista, mutta myöhästyin. Käteni on jo ottanut käskyn ääneltä ja painaa ovenkahvaa hiljaa alas. Hivutan pääni avautuvan oven rakoon ja katseeni löytää välittömästi uskomattoman suloisen ja kiihottavan näyn. Puren huultani jännittyneenä ja tunnen kiihottuvani tästä kielletystä tilanteesta. Elina makaa leveällä sängyllään ja hengittelee tasaisesti raollaan olevien huulten välistä, peitto on valahtanut hieman hänen päältään ja reunan alta paljastuu kauniin rinnan kaari, mutta ei valitettavasti enempää. Sydämeni syke on uskomaton ja nivusiin kerääntyy raskas olo. Varovasti vedän oven kiinni ja tasaan hengitystäni. Kestää hetken keräillä itseäni ennen kuin pääsen työn touhuun.
________________________________________________________________________

Se oli eräs loppukesän tiistai. Edellisenä päivänä asunnossani oli alkanut typerä kylpyhuoneremontti. Parin viikon ajan tulisin heräämään joka aamu mahdollisesti kahdeksan aikaan, kun remppamies saapuisi hommiin. Kiukkuani oli lievittänyt edes hieman se, että olin saanut nuoren ja komean työmiehen asuntooni hääräämään. Näin hänet maanantain aikana kahdesti ja pistin kyllä merkille, miten se mies minua katseli. Ja saihan se katsella, kun ei ollut pahan näköinen itsekään. Nautin valtavasti pienestä arkisesta flirttailusta ja kiihotuin, kun huomasin, että minua katseltiin sillä silmällä. Päätin siis, että otan kaiken mahdollisen ilon irti tulevista viikoista, kun tämä uros ramppaisi asunnossani. Tietynlaisia katseita, sopivia asuvalintoja ja kaksimielistä huumoria tilaisuuden tullen.

Olin siis päättänyt tarjota työmiehelleni silmänruokaa, mutta en arvannut, että se kävisi näin. Tiistaiaamuna olin juuri alkanut heräillä, kun kuulin Jakeksi esittäytyneen remonttireiskan saapuvan. Availin silmiäni ja totuttelin auringonvaloon, joka oli jo tulvinut makuuhuoneeseeni. Jaken askeleet kuuluivat eteisessä, lähestyivät ja loppuivat. Arvioni mukaan mies seisoi nyt paikallaan, suunnilleen juuri makuuhuoneeni ovella. Tyrmistyin hieman tästä havainnosta, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen tyrmistykseen, joka minut valtasi, kun kuulin ovenkahvan alkavan painua alas. Alle sekunnissa kehittelemäni toimintasuunnitelma oli niinkin ovela, kuin silmien sulkeminen ja nukkuvan esittäminen. Yritin hengittää rauhallisesti ja pitää silmäni levollisen näköisesti kiinni. Mies oli nyt kai saanut oven raolleen ja katseli minua. Tulin tietoiseksi peiton reunoista ja tiesin toisen rintani olevan puoliksi näkyvillä. Olin pöyristynyt. Ja kiihottunut.
________________________________________________________________________

Toinen remonttipäivä sujui rivakasti. Olin saanut aamusta kunnon adrenaliinipiikin ja se piti minut vireessä pitkään. Kiittelin ääntä, joka oli saanut yllytettyä minut tuohon kiihottavaan tekoon ja pidin korvat auki siltä varalta, että sillä olisi lisää mukavia ideoita. Olin aina ollut sitä mieltä, että tuo ääni kumpusi suoraan miehisyyteni ytimestä. Tiesin myös, ettei tuo ääni ollut tarkoitettu varsinaisesti naisten hurmaamiseen tai vaikutuksen tekemiseen. Se oli minun ikioma ääneni, joka ajatteli vain ja ainoastaan minun parastani. Iltapäivällä kiiruhdin vielä yhden jälkeen neitoni asunnolle, halusin nähdä hänet vielä ennen kuin hän lähtisi töihin. Todellisuudessa hänen kylpyhuoneessaan ei ollut enää mitään tekemistä sille päivälle, mutta se nyt ei merkinnyt mitään. Ainahan voisi käydä vähän siirtelemässä työkaluja ja kolistelemassa putkia. Ohikiitävän hetken ajan halveksuin itseäni, kun tällä tavoin laukkasin paikalle vain nauttiakseni tämän Elinan läsnäolosta. Ääneni kuitenkin rauhoitteli minua ja muistutti, että käyttäydyin kuin kuka tahansa terve nuorimies. Niinpä marssin asuntoon ja tapasin seksikkäät lanteet ja pyöreät pakarat jo eteisessä. Kaunokainen penkoi lattialla olevaa laukkuaan peppu upeasti tyrkyllä. Ääni päässäni ehdotti puristamista, mutta nyt pidin pintani ja melkein näkyvästi pyöritin päätäni. Se oli nyt tiukka ei, niistä ajoista me olimme edenneet. Päätin kuitenkin, että minulla oli nyt kiire kylpyhuoneeseen ja ohi täytyi päästä, vaikka ahdasta olikin. Painauduin kiinni Elinan vartaloon ja lähdin ohittamaan. Supliikkimiehenä kommentoin vallitsevaa säätä ja neiti edessäni suoristautui naurahtaen. Ääni päässäni torui minua typerästä sääkommentista ja kehotti paikkaamaan tilannetta suoralla toiminnalla. Kiihotuin ajatuksesta kyllä, mutta en silti tarttunut tyttöä vyötäröltä ja painanut kättäni hänen haaroihinsa.

Päivä 6

Ensimmäinen remonttiviikko oli nopeasti ohi. Kuten olin arvellut, kolmio oli pitänyt jättää rauhaan kuivureiden kanssa. Olin ravannut kahden kaksion väliä, jotka sijaitsivat samassa kohtaa eri kerroksissa. Olin oppinut yläkerran asukkaan rytmin ja ajoittanut vierailuni tämän neidon asuntoon sopivasti niin, että tapasin hänet mahdollisimman usein. Ajatukseni olivat muuttuneet entistä levottomammiksi. Loppuviikkoa kohti olin jo melkein ollut valmis tarttumaan tyttö hiuksista ja vetämään hänen kasvojaan jalkovälini tasolle. Kiihotukseni oli kasvanut ja kasvanut, voisi jopa sanoa, että viikonlopun alkaessa panetti aivan perkeleesti. Ja halusin juuri tämän tietyn neidon halujeni kohteeksi. Kuitenkaan minun ei tehnyt mieleni ryhtyä perinteisiin soidinmenoihin ja iskuyrityksiin. Ääni päässäni komppasi mukana, me emme nyt kaivanneet cappuccino-treffejä tai kävelylenkkiä eikä meitä kiinnostanut yksikään elokuva.

Uusi työviikko alkoi eikä mikään voinut estää minua. Viikonlopun aikana olin ajatellut erästä neitoa luvattoman paljon. Pitkällisen ajatusketjun kautta olin ääneni kanssa sopinut, että ryhtyisin toimeen. Ei ollut minun tapaistani päätyä tällaiseen ratkaisuun, mutta tiesin, että tämä oli nyt tehtävä, tästä tulisi minun once-in-a-lifetime –kokemukseni. Maanantain koittaessa olin kuin eri ihminen. Viheltelin koko aamun töitä tehdessäni. Olin sen yksin asuvan miekkosen kylpyhuoneessa ja laatoitin lattiaa. Neuvottelut ääneni kanssa oli käyty loppuun ja sekin oli tyytyväinen, kun tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Sekin vain vihelteli ja laittoi minut tarkistamaan kellonaikaa jatkuvasti. Tänään en hätiköisi. Ei asunnolle ennen kymmentä, mutta myöhässäkään ei sopisi olla. Neiti heräili aika tarkkaan kymmenen aikaan ja tänään olisi tiedossa ihan erityinen herätys.
________________________________________________________________________

Vielä toinen viikko remontin keskellä. Olin joutunut hoitamaan naaman ja hampaiden pesut keittiön lavuaarissa. Jouduin myös asioimaan taloyhtiön kellarissa saunatilojen yhteydessä olevilla vessoilla. Työmies oli ollut aika flirtti koko viikon, mutta ainakaan toista kertaa en ollut herännyt aamusta hänen tirkistelyynsä. Itsekin olin kyllä tehnyt parhaani hänen härnäämisessään. Eräänäkin päivänä olin sopivasti eteisessä, kun kuulin miehen olevan ovella. Kiusallani kumarruin pyllistämään lattialla olevan laukkuni ääreen, vaikken sieltä mitään tarvinnutkaan. Siitä seurasikin ihan mukava, sähköinen hetki. Nyt oli kuitenkin uuden viikon maanantaiaamu ja kello alkoi olla kymmenen. Ehdin juuri nousta sängystä ja alkaa pukeutua, kun kuulin, että Jake saapasteli sisään. Olin ottanut tavakseni hääriä kotona legginseissä ja pitkässä paidassa. Nyt olin saanut legginsit jalkaani ja rintsikat päälle, kun värähdin ja jähmetyin paikoilleni. Remppamies oli avannut huoneeni oven. Olin selin ovelle, enkä kääntynyt. Oletin hänen perääntyvän huomatessaan, että olin hereillä.

Pidätin hengitystäni ja kaikki aistini virittyivät täysille tehoille. Mies ei poistunut vaan nimenomaan käveli verkalleen lähemmäs ja taakseni päästyään tarttui paitaan, joka oli jäänyt käsiini roikkumaan. Jake kuulosti erilaiselta kuin viime viikolla todetessaan, etten tarvinnut nyt paitaa. Jotenkin määrätietoiselta ja todella kiihottuneelta. Säikähdin tilannetta aika pahasti. En uskaltanut sanoa mitään, irrotin vain otteeni paidasta, jota olin ollut pukemassa. Jake pudotti sen lattialle ja tarttui paljaaseen vyötärööni. Miehen kosketus tuntui ahdistavalta… Tai oikeastaan, aika hyvältä. Sain kuitenkin kähistyä pyynnön lopettaa. Olin halunnut silmäpeliä, flirttiä ja katseita, mitään tällaista en kuitenkaan toivonut. Vai toivoinko?

Hetken ajan leikittelin ajatuksella, että lähtisin mukaan, mitä ikinä tällä miehellä olikaan mielessä. Tulin kuitenkin järkiini ja halusin puhaltaa pelin poikki. Mies piteli edelleen vyötäröltäni, mutta onnistuin kääntyä ympäri. Katsoin remonttimiestä suoraan harmaisiin silmiin ja sanoin uudestaan, etten halunnut jatkaa. Mies huomautti, ettei sitä voinut tietää, kun en tiennyt, mitä olisi luvassa. Hän tuntui olevan tosissaan ja käänsi päätäni kevyesti sivulle. Minua ahdisti enkä tiennyt, miten toimisin. Kuulisiko kukaan, jos huutaisin? Tunsin Jaken hengityksen kaulallani ja heti perään kosteat huulet. Ensin höyhenen kevyt suudelma, seuraavassa hetkessä kiihkeä imaisu. Kuulin miehen hengittävän katkonaisesti ja hänen olemuksensa tuntui jännittyneeltä. Epävarmuutta miehen otteissa ei kuitenkaan tuntunut olevan. Tilanne alkoi pelottaa, en tiennyt, miten pitkälle mies aikoi mennä.
________________________________________________________________________

Enää en voisi perääntyä. Yhtään järkevää ajatusta ei ollut liikkunut päässäni, kun lähdin neidin asunnolle päin. Olin ollut kuin transsissa, tullut asuntoon, kävellyt makuuhuoneen ovelle ja avannut oven. Yllätin Elinan kesken pukeutumisen. Edelleen ajatukset sumeana olin käynyt käsiksi ja pudottanut paidan, jota tyttö oli ollut pukemassa. Nyt olin taas tietoinen todellisuudesta. Pitelin tätä kaunista neitiä vyötäröltä, hengittelin hänen kaulalleen ja jo kahdesti minua oli pyydetty lopettamaan. Tunne oli uskomaton, vuoronperään päässäni risteili joko tuhat ajatusta sekaisin tai vain se yksi. En aikonut kuitenkaan satuttaa, päinvastoin, halusin nautintoa meille molemmille ja halusin sitä enemmän kuin mitään muuta ikinä. Välillä uskoin jopa toimivani oikein.

Painoin neitoseni selkä seinää vasten, pitelin häntä olkapäistä kiinni. Melkein tärisin kiihkosta ihaillessani tyttöä siinä. Hän näytti samaan aikaan niin säikähtäneeltä ja viattomalta, mutta kuitenkin uskomattoman seksikkäältä. Kevensin otetta huomaamattani, kun unohduin tuijottamaan vaaleaa ihoa, josta muodostui kaksi pyöreää rintaa. Elina käytti tilaisuutta hyväksi ja kiemurteli irti, tyttö tuntui saaneen toimintakykynsä takaisin. Minä valpastuin nopeasti ja sain otteen molemmista ranteista. Ohjasin hänet sängyn viereen ja ranteista kiinni pitäen kiepautin tytön sängylle selälleen. Aioin nyt tehdä parhaani, jotta neitikin nauttisi tilanteesta. Pitelin tytön käsiä hänen päänsä yläpuolella ja nojauduin hänen ylleen. Suutelin kaulaa, rintakehää, solisluita, olkapäitä ja pikkuhiljaa siirsin huuleni näykkimään tissivakoa. Tyttöseni käski päästämään irti, mutta sulki silmänsä ja huokaisi hiljaa nautinnosta. Vai halusinko vain kuvitella hänen huokaisevan?
________________________________________________________________________

Olin pyytänyt Jakea lopettamaan, olin koettanut päästä irti. Huutaisinko seuraavaksi? Vai sallisinko tämän remonttimiehen ottaa minut väkisin. Jalkojeni välissä sykähti. Minut oli kammettu sängylle ja nyt miehen vahvat kädet käänsivät minua ympäri. Kierähdin vatsalleni ja Jake avasi rintsikat kiihkeänä. Pian olin taas selälläni, nyt tissit paljaana. Suututti ja panetti yhtä aikaa. En kuitenkaan halunnut näyttää miehelle, että osa minusta nautti tilanteesta. Väänsin vartaloani ja kiskoin käsiäni irti. Mies oli kuitenkin vahvempi ja nojasi toisella jalallaan jalkojeni väliin. Ylävartalo kumartui ylleni ja suu kävi kiinni vasempaan nänniin. Purin hammasta, etten voihkaissut kun tunsin tiukat huulet nännin ympärillä ja imaisu meinasi viedä tajun. Mies oli kieltämättä taitava, huulet puristivat mukavasti ja kieli liikehti nännin päällä varman oloisesti.

Jake siirtyi istumaan reisieni päälle ja kiskoi mustaa t-paitaansa pois päältään. Pyyhin ihailun pois katseestani, mutta salaa nautin näkymästä. Noita lihaksia ei ollut hankittu kuntosalilla vaan työllä. Vatsalla ei komeillut muovisen näköistä sixpackia, se oli oikeastaan melko tasainen. Käsivarsista löytyi lihasta ja kaiken kaikkiaan mies näytti varsin seksikkäältä. Ehkä jossain muussa tilanteessa olisin jopa halunnut seksiä hänen kanssaan, nyt uskottelin edelleen itselleni haluavani irti.
________________________________________________________________________

Olin hajareisin kauniin vartalon yllä ja jatkoin etenemistä kohti päämäärääni. Olimme nyt molemmat ylävartalot paljaina ja kuvittelin jo tilannetta eteenpäin. Halusin nähdä tytön kokonaan alasti, jalat levällään, halusin painaa kieleni hänen vakoonsa ja varmistua hänen nautinnostaan. Halusin itsekin nauttia hänen kosteudestaan ja puristuksestaan. Tunsin kyrpäni seisovan kivikovana, olin varma, ettei se ollut ikinä seissyt niin uljaasti. Tunsin suorastaan pakottavaa painetta kiveksissäni ja päätin lisätä vauhtia.

Elina vaikersi hiljaa, kun aloin riisua häneltä legginssejä, nyt olin varma, että lopettamispyyntöihin sekoittui myös halua ja nautintoa. Edelleen hän pisti kuitenkin vastaan kun hivutin pöksyjä alaspäin. Riisuin samalla vaivalla pikkuhousutkin ja sain näkyville vaalean, kihartuvan karvamättään, joka kuitenkin loppui vaon yläpäähän. Häpyhuulet oli ajeltu sileiksi ja ne olivat hiukan raollaan. Totesin ääneen aikovani saada hänet nauttimaan, mutta kohtahan tyttö tuntisikin sen, lämpimän olon ja kihelmöinnin, jonka aioin nuolemalla aiheuttaa. Pitelin jalkoja levällään ja asetuin niiden väliin. Painoin aluksi kasvoni karvoja vasten ja nuuhkaisin syvään. Tuoksu oli saada järkeni viimeisenkin valon sammumaan ja sanoin myös ääneen huumaantuvani neidin tuoksusta. Varoittamatta painoin kieleni häpyhuulten väliin ja pidin sitä hetken paikallaan. Kieleni alla tämä kiihottava pillu sykki ja tuotti reilusti nesteitä. Ääni päässäni huusi villisti ja komensi minut nuolemaan. Niin hitaasti kuin osasin, hivutin kieltäni ylöspäin vaossa. Lopulta klitoris tuntui turvonneena kieltäni vasten ja aloin pyörittää sitä nopeutuvin liikkein. Kuulin tytön huokailevan ja voihkivan terävästi, se oli musiikkia korvilleni. Myös kaluni innostui entisestään reaktioista, joita nyt saimme aikaan. En voisi enää kauaa pitää sitä erossa vastakappaleestaan.

Yhä tunsin tyttöni kiemurtelevan allani, enää en kuitenkaan tiennyt halusiko hän pakoon vai kiemurteliko vain nautinnosta. Kuin kokeeksi löysäsin otetta käsilläni ja nousin ylös jalkojen välistä. Hemmetti, tyttö yritti edelleen pakoon. Onnistuin pitämään hänet allani ja sain jopa työhousuni auki. Nousin hetkeksi lattialle pudottamaan housut jalastani ja pidin samalla Elinasta kiinni. Seuraavaksi kierähdin itsekin sängylle kyljelleni. Käänsin tytönkin kylkiasentoon kasvot minuun päin. Hän piti kauniita silmiään kiinni enkä voinut tulkita, mitä hänen mielessään liikkui. Nostin hänen päällimmäisen jalkansa oman vartaloni päälle ja tartuin kaluuni. Tuijotin tytön suljettuja silmiä ja esitin kysymyksen ”miltä tää tuntuu?”. Samaan aikaan ohjasin kaluni hänen kostealle pillulleen. Liu’uttelin terskaani häpyhuulten välissä ja se liukuikin helposti kosteudessa. Itse olin haljeta nautinnosta ja tunsin touhutippojen valuvan terskaa pitkin. Elina puristi huuliaan yhteen ja pysyi hiljaa, ei kuitenkaan rimpuillut nyt. Toistin kysymyksen ja painoin kaluani voimakkaammin häntä vasten. Vihdoin kaksi sanaa putoili hitaasti neidin huulilta, ”hyvältä…tuntuu”.

Jatkoin kaluni hieromista klitoriksella, mutta vaihdoin lopulta etusormeen. Halusin saada neitoseni laukeamaan ja uskoin sen tapahtuvan pian. Myös toivoin, että en kauaa enää joutuisi hillitsemään itseäni. Himoni oli järkyttävissä lukemissa ja pelkäsin otteideni muuttuvan liian aggressiivisiksi, ellen pian pääsisi työntämään kaluani tämän tytön sisään. Sormella sainkin enemmän painetta klitorikselle ja pyörivä liike oli helpompi kohdistaa oikeaan kohtaan. Juuri ennen orgasmia neiti avasi silmänsä hetkeksi ja nautin tuosta katsekontaktista. Nautinnon viedessä mennessään hän kuitenkin sulki silmänsä uudelleen ja tarttui kädellä selkääni. Tunsin terävät kynnet yläselässäni ja alavartalo kouristeli sormeani vasten. Oli pienestä kiinni, että olisin alkanut tulla siinä yhtä aikaa hänen kanssaan, niin kiihottunut olin.

Nyt olin kahden vaiheilla. Teki mieli ottaa selvää, miltä tuntuisi saada suihinotto näin kuumalta tytöltä, olisin halunnut toteuttaa sen, mitä jo viime viikolla suunnittelin. Hiuksista kiinni ja kasvot kohti kovana odottavaa kyrpää. En kuitenkaan voinut itselleni mitään. Rajua naimista ei voinut lykätä enää hetkeäkään. Käskin tyttöäni nousemaan kontilleen, mutta tämä kieltäytyi. Tunsin taas saman kiihkon ja adrenaliinin kuin aikaisemmin. Halusin häntä ehdottomasti takaapäin, olin jo mielessäni kuvitellut hänet siihen asentoon, halusin määrätä tahdin, halusin nähdä pyöreät pakarat edessäni sekä selän taipuvan työntöjen tahdissa kaarelle. Ja kun olin jo näinkin pitkälle mennyt saadakseni, mitä halusin, ei tullut kuulonkaan tehdä kompromissia nyt.
________________________________________________________________________

Olin antautunut tälle miehelle, olin myöntänyt nautintoni ja saanut jopa orgasmin hänen sormilleen. Tilanne oli yksinkertaisesti alkanut kiihottaa minua liikaa. Saatuani orgasmini Jake käski minua nousemaan kontilleni. Tuntui kiihottavalta ajatukselta saada häntä lopulta juuri siinä asennossa, mutta päätin pelata nyt loppuun asti hänen peliään. Kieltäydyin määrätystä asennosta ja puristin jalkojani yhteen. Pidättelin huokauksia, kun Jake tarttui minua vyötäröltä ja käänsi vatsalleni. Mies jupisi ääneen haluavansa nähdä peppuni ja selkäni. Laitoin kevyesti vastaan, kun mies asetteli minua haluamaansa asentoon ja nosti lantiolta niin, että olin nyt kontillani. Jalkojani puristin kuitenkin erittäin tiukasti yhteen. Jake huomasi tämän ja laskeutui nuolemaan peppuvakoani. Hän mumisi pakaroideni välissä käskyn avata jalkoja. Levitinkin niitä kymmenisen senttiä. Sen verran, että mies pääsi nuolemaan syvemmältä. Vielä muutama sentti, halusin tuntea hänen kielensä lähempänä aukkoa, vielä vähän leveämpi asento. Jake painoi muutaman kerran kieltään peppureikääni vasten ja tarttui yhtäkkiä rajusti sisäreisiini vaatien niitä erilleen. Kädet notkahtivat allani, niin voimakas nautinto iski lävitseni. Ylävartaloni rojahti sänkyä vasten ja peppuni levittäytyi nyt erittäin pystyssä.
________________________________________________________________________

Aloin olla hyvin lähellä määränpäätäni. Suunnattoman himoni kohde oli nyt erittäin kiihottavassa, tuhmassa asennossa ja minulla oli suora pääsy hänen sisäänsä. En aikaillut enää vaan ohjasin kaluni pillun aukolle ja aloin hitaasti painaa sitä pohjaan. Sentti kerrallaan tiukkuus liukui varttani pitkin, seurasin kaluni uppoamista katseellani. Pohjaan päästyäni pidin pakollisen tauon ennen kuin aloin naida eläimellisellä kiihkolla. En kaivannut nyt helliä sanoja ja katseita, vaan nautin täysillä näkymistä edessäni. Neitoni näytti uskomattoman upealta peppu levällään, selkä notkolla ja kädet nyrkkiin puristuneina. Oma nautintoni meinasi pakottaa silmäni kiinni, mutta en halunnut jättää mitään näkemättä. Huohotin voimakkaasti ja pelasin vielä lisää aikaa vetäytymällä kokonaan ulos. Kaluni kiilteli nesteistä ja siirsin terskaa kohti peppureikää. Painelin sitä tiukkaa aukkoa vasten ja härnäsin pyörivällä liikkeellä. En tiedä kumpi meistä sekosi enemmän tuosta kalun ja peppureiän kohtaamisesta, mutta ilma kipinöi huoneessa. Käytin kaluani nopeasti pillun puolella muutaman kerran ja kostutin sekä sen kärkeä, että tyttöni tiukkaa peppureikää. Tätä en ollut suunnitellut. Täysin spontaanisti lähdin kokeilemaan.

Elina veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja jännitti vartaloaan. Kehotin häntä rentouttamaan peppuaan ja tunsin reiän antavan hieman periksi. Neito voihkaisi kovemmin kuin kertaakaan aikaisemmin ihan vain siitä, että kaluni oli hänen peppuaan vasten ja painui ehkä parin sentin verran sisään. Otin sen hitaasti ulos ja kostutin uudelleen kostean vaon puolella. Toistin lyhyen työnnön peppureikää vasten ja se upposi vähän enemmän. Nyt terskani oli kokonaan sisällä tiukassa reiässä ja pallini antoivat ensimmäisiä merkkejä lastin liikkeelle lähdöstä. En voinut kuitenkaan naida kunnolla peppuun, niin tiukka se oli. Palasin häpyhuulten väliin ja painoin kaluni rajusti pohjaan, eestaas muutaman kerran ja laukesin voimalla. Spermaa tuli valtavasti ja annoin kaluni löystyä puristuksissa. Ulos vetäytyessäni mukana valui runsaasti vaaleaa nestettä.

Kierähdimme vierekkäin sängylle ja makasimme hiljaisina. Olin tietoinen siitä, mitä olin tehnyt, mutta en osannut katua. Se oli ollut parasta seksiä elämässäni ja uskoin myös tuottaneeni nautintoa. Elina nousi kyljelleen ja nojasi käteensä. Tunsin hänen vartalonsa vapisevan ja odotin, mitä hän aikoi sanoa. Neitoseni kysyi, mikä minuun oli oikein mennyt ja tiesinkö, että olin ottanut riskin. Totta helvetissä tiesin ottaneeni riskin, voisin joutua rikosoikeuteen, jos Elina niin päättäisi. Sanoin kuitenkin hänelle, että se oli elämäni kannattavin riski.
Takaisin alkuun
Näytä edelliset viestit:   
Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia

Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 1 Yht. 1
Seksitreffit Seksikeskustelu Foorumin päävalikko  ~  Fantasiat, tarinat ja novellit

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin


 
Siirry:  
Voit kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa




Powered by phpBB and Ad Infinitum v1.06

Ilmainen webcam:





eXTReMe Tracker