Keskustelufoorumi - seksikeskustelu


Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 2 Yht. 2
Siirry sivulle Edellinen  1, 2
Seksitreffit Seksikeskustelu Foorumin päävalikko  ~  S/M ja Kinky

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin
Kirjoittaja Viesti
<  S/M ja Kinky  ~  Kinky jo pienestä saakka!
Andyman
LähetäLähetetty: 1.9.2006, 19:20  Vastaa lainaamalla viestiä
Erotiikan esitaistelija


Liittynyt: 09 Huh 2006
Viestejä: 10
Paikkakunta: Helsingistä hieman itään

Vaimo ei tiedä. Enkä kerro!
Niin, minulla on siis ollut taipumuksia jo pienestä saakka ja minusta ne tuntuvat ihan normaalilta. Silloin kuin näitä juttuja harrastan niin olen yksin kotona. Viihdyn ihan hyvin yksin näiden juttujen kanssa eikä minulla ole lainkaan paineita kertoa niistä kellekkään, paitsi tällä palstalla. On ihan kivaa että voi lukea muiden juttuja ja samalla sitten kertoa omista.

Meidän seksielämä kotona ihan normaalia. Siinä mielessä vielä huippu että vaimoni ei ole kertaakaan sanonut "ei". Ollaan oltu yhdessä kahdeksan vuotta ja naimisissa viisi vuotta. Meillä on lapsia.
Hän on aina tehnyt aloitteen sängyssä noin kerran kuukaudessa ja minä sitten useammin.

Vuosien varrella olen pikkuhiljaa aloittanut kevyttä sitoamista, anuksen kiihottamista jne. Viime aikoina olen käyttänyt tekokyrpää ja anustappia kuin olen leikkinyt hänen kanssa. Hän ei ole ikinä sanonnut ei, vaan olen aina saanut leikkiä sängyssä!

Aloitan aina kiihottamalla häntä, hellät kosketukset ja nuolemiset noin puoli tuntia ennen yhdyntää. Olen aina vaimoni kanssa ollut hellävarainen sängyssä ja olen AINA hoitanut orgasmin hänelle ennen kuin olen saannut itse. Myös yhdynnän jälkeen olen AINA koskettanut häntä hellästi, monesti niin että hän nukahtaa sylissäni seksin jälkeen! Siitä hän pitää! Niin minäkin.

Näitä mun juttuja olen aina hoitanut itse ja hyvin toimii näin!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Snadistisadisti
LähetäLähetetty: 1.9.2006, 19:28  Vastaa lainaamalla viestiä
Aurinkokunnan seksivalistaja


Liittynyt: 29 Hei 2006
Viestejä: 1322

En missään tapauksessa ole tuomitsemassa leikkejäsi tai taipumuksiasi millään tavalla. Halusin vain tietää mikä on tilanne parisuhteenne kannalta. Pääasia lienee, että suhde toimii hyvin molempien puolesta.

Muista vain pitää itsesi hengissä noiden sangen hurjalta vaikuttavien kokeilujesi kanssa, saattaisi nimittäin olla melko kurjaa perheen kannalta jos jotakin sattuisi.


Snadistisadisti@luukku.com

_________________
- Etsi rajojasi ja löydä ne. Sitten voitkin ottaa vielä yhden askeleen ja ylittää ne -
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Andyman
LähetäLähetetty: 1.9.2006, 23:45  Vastaa lainaamalla viestiä
Erotiikan esitaistelija


Liittynyt: 09 Huh 2006
Viestejä: 10
Paikkakunta: Helsingistä hieman itään

Jep, en ottanutkaan kommenttejasi tuomiona! Minullla on vaan taipumus (taas...) selitellä paljon! Joo, kyllä on käynyt mielessä että mitä jos jotain sattuisi, mutta olen kyllä edennyt harkiten, jos niin voi sanoa.

Noloa olisi roikkua parvekkeelta tamponi suussa ja silitysrauta pereessä kuin vaimo tulee himaan... Laughing
Mitä nyt on netistä paljon seurannut niin tekeväthän ihmiset paljon hurjempia juttuja: neuloja, kuristamista, viiltelyä ja pissaavat ja paskovat toistensa suuhun jne. Em jutut ei ole ihan mun alaa, toki en ole niitä testanutkaan..

Silloin kuin tekee mieli on kyllä kivaa ja kiihottavaa testata rajoja. Mitä enemmän leikin ja testaan sitä paremman orgasmin ja nautinnon saan, ja sehän on ihan ok!
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Vieras
LähetäLähetetty: 2.9.2006, 4:45  Vastaa lainaamalla viestiä






Andyman kirjoitti:
Vaimo ei tiedä. Enkä kerro!
Niin, minulla on siis ollut taipumuksia jo pienestä saakka ja minusta ne tuntuvat ihan normaalilta. Silloin kuin näitä juttuja harrastan niin olen yksin kotona. Viihdyn ihan hyvin yksin näiden juttujen kanssa eikä minulla ole lainkaan paineita kertoa niistä kellekkään, paitsi tällä palstalla. On ihan kivaa että voi lukea muiden juttuja ja samalla sitten kertoa omista.

Meidän seksielämä kotona ihan normaalia. Siinä mielessä vielä huippu että vaimoni ei ole kertaakaan sanonut "ei". Ollaan oltu yhdessä kahdeksan vuotta ja naimisissa viisi vuotta. Meillä on lapsia.
Hän on aina tehnyt aloitteen sängyssä noin kerran kuukaudessa ja minä sitten useammin.

Vuosien varrella olen pikkuhiljaa aloittanut kevyttä sitoamista, anuksen kiihottamista jne. Viime aikoina olen käyttänyt tekokyrpää ja anustappia kuin olen leikkinyt hänen kanssa. Hän ei ole ikinä sanonnut ei, vaan olen aina saanut leikkiä sängyssä!

Aloitan aina kiihottamalla häntä, hellät kosketukset ja nuolemiset noin puoli tuntia ennen yhdyntää. Olen aina vaimoni kanssa ollut hellävarainen sängyssä ja olen AINA hoitanut orgasmin hänelle ennen kuin olen saannut itse. Myös yhdynnän jälkeen olen AINA koskettanut häntä hellästi, monesti niin että hän nukahtaa sylissäni seksin jälkeen! Siitä hän pitää! Niin minäkin.

Näitä mun juttuja olen aina hoitanut itse ja hyvin toimii näin!





Hmm taidat olla ministeris miehiä? No anyway en haluis et mun faijalla olis tollaset viritykset vehkeidensä ympärillä kun tulen koulusta kotia
Takaisin alkuun
slave
LähetäLähetetty: 2.9.2006, 13:09  Vastaa lainaamalla viestiä
Erotiikan esitaistelija


Liittynyt: 06 Elo 2006
Viestejä: 15


Minulla alkoi myös "vietti" tai halu näihin kinky leikkeihin jo ala-aste iässä pidin leikeistä jossa sidotaan ja tietenkin halusin olla se kiinni sidottu.
Sitten joitain vuosia myöhemmin huomasin että "sopiva kipu" kiihottaa minua.Eka kerralla laitoin saunassa pyykkipoikia nänneihini ja kiveksiin ja näiden aikaan saama kipu sai kyrvän heti kovaksi ja runkkaamalla mahtavat orkut. Silloin sai alkunsa nämä S/M leikit joita haluaa kokea aina vain lisää...Kidutan itseäni monesti laittamalla nipistimiä nänneihin,kyrpään,kiveksiin ja reisien sisäpinnalle ja erityisesti pidän sähkö stimuloinnista.

Olen nyt 31-vuotias.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Hanski58
LähetäLähetetty: 29.9.2006, 8:42  Vastaa lainaamalla viestiä
Halukas


Liittynyt: 29 Syy 2006
Viestejä: 2
Paikkakunta: Itä-Suomi

Minulla oli ihan penskasta (alle kouluikäisenä) asti myös samantapaisia fantasioita. Useimmiten ne olivat sellasia, että olin esim. lekurin tutkimuspöydälä ja mulle tehtiin erilaisia juttuja, kivuliaitakin. Yleisin oli pistosten antaminen. Nipistin samalla itseäni pepusta tai reidestä niin että hieman sattui. Myöhemmin otin mukaan neulatkin, sellaiset tavalliset ompeluneulat. Vielä nykysinkin sama fantasia ja "leikki" kiihottaa.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
elanoora
LähetäLähetetty: 1.10.2006, 19:18  Vastaa lainaamalla viestiä
Seksialan argumentikko


Liittynyt: 05 Kes 2006
Viestejä: 5

Minäkin tunnustan tämän osan itseäni seuranneen mukana niin kauan kuin muistan. Tai no, selkeä muistikuva on siitä, että satuin joskus pienenä näkemään dynastian jakson, jossa mies piti vaimoaan vankina jossakin huoneessa, sitoi ja raiskasi. En osannut vielä lukea tekstejä (olin varmaan 5-6 vuotta), enkä oikeastaan tajunnut mistä oli kyse, mutta muistan silti tuijottaneeni ruutua kuin huumaantuneena. Jotenkin vain tuli hirveän jännä ja utelias olo siitä, sellainen "outo", mutta mukava.

Toinen muistikuva on ajalta 7-8 vuotta, jolloin makoilin yksikseni sängyssä ja haaveilin, että minut oli siepattu ja jouduin alasti tarjoilemaan joillekin pojille. Yhtäkkiä tuli mielettömän upea olo ja valot vain välkkyivät silmissä. Ja vaikka kuinka yritin ajatella tismalleen samaa uudelleen, niin olo ei vain tullut takaisin. Myöhemmällä iällä olen tämän tunnistanut ihka ensimmäiseksi orgasmikseni . Rolling Eyes

Varsinaisen termin ja sen, etten ole ihan tuikitavallinen ymmärsin kuitenkin vasta 18-vuotiaana. Siihen asti ajattelin, että kaikki miehet haluaa olla se joka tekee aloitteet, määrää tahdin ja ottaa naisen. Katkera oli tajuta, ettei se näin menekään.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Käy lähettäjän sivustolla
Snadistisadisti
LähetäLähetetty: 17.10.2006, 20:20  Vastaa lainaamalla viestiä
Aurinkokunnan seksivalistaja


Liittynyt: 29 Hei 2006
Viestejä: 1322

Tähän väliin uusi aihetta sivuava kysymys, mutta ensin alustus.

Viimeisin sessioni oli luonteeltaan varsin paljon kipua sisältänyt tapaus, jossa vein subin sietokyvyn äärirajoille. En käy tässä kuvailemaan yksityiskohtia, mutta välitön palaute sessiosta oli, että oli aika rajua menoa.

Kuitenkin tunnin verran myöhemmin, matkalla kotiini sain viestin, jossa kiiteltiin kyydeistä. Samanlaista palautetta sitten tuli parin päivän ajan ja sub totesi, ettei oikein ole enää varma identiteetistään samalla tavalla kuin ennen havaittuaan vasta nyt pitävänsä noinkin rajusta kivusta. Sen myöntäminen oli kuulemma vaikeaa, niin itselleen kuin minulle.

Ovatko muut lukijat havainneet itsessään samankaltaisuuksia tässä kuvailtuun? Tunnetteko vaikeaksi myöntää edes itsellenne, että pidätte jostakin, joka ei mielestänne kuulu ns. normaalin seksin pariin.
Vaikkapa jonkin jota on tullut vaikka uteliaisuudesta kokeiltua.


Snadistisadisti@luukku.com

_________________
- Etsi rajojasi ja löydä ne. Sitten voitkin ottaa vielä yhden askeleen ja ylittää ne -
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti Lähetä sähköposti
Tiinuli
LähetäLähetetty: 1.9.2007, 6:48  Vastaa lainaamalla viestiä
Vieras





Eksyin tänne lukemaan jostain syystä, ja aloin muistella, olen alle koulu ikäisestä asti n. 4-6 vuotiaasta asti jostain syystä ollut äärettöman kiinostunut, pissaamisesta ja olen vieläkin. Olen myös miettinyt mistä tämä johtuu mutta, en ole siihen keksinyt ratkaisusa. Pikkuisena tytön tyllerönä oli jostain syystä kivaa pissata ulkona, sittemmin noin 7v tuli halu hieroa pimpsaa kaikkeen esim, laittaa tyyny/peitto,nalle jne...jalkojen väliin(kun tuntui niin kivalta orgasmia en muista/tiedä saaneeni) ja jostain tuli myös halu pissata jonkun päälle ja kenenkäs muunkaan kuin tietysti rakas pikkusiskoni (raukka mitä on joutunut kokemaan). Leikit keksin minä (tietysti) menimme läheiseen metsään jossa kesin tietysti sellaisen leikin että siskoni 4 vuotias (itse 7v) ei voinut voittaa ja tietysti myös huijasin kumpikin kysy toiselta kysymyksen vuorotellen ja jos oli väärä vastaus joutui tekemään mitä käski, tietysti siskoni vastasi väärin ja käskin hänet selälleen maahan suu auki ja istuin tietysti ajattelematta tiiviisti niinkuin pöntölle ja aloin pissalle (se oli pienen elämäni yksi suurin saavuttamani nautinto plus vahinko) en osannut ajatella että, siskoni ei saanut henkeä kuin nenän kautta enkä huomioinut siskoni rimpuilua hoin vain että kuka leikkiin ryhtyy sen kestäkööt, myöhemmin olen sen sitten tajunnut miksi sisko itki ja rimpuili. tulipas siitä pitkä kertomus minun pienestä asti kinky seikkailuista. -Tiinuli 84
Takaisin alkuun
Hanski58
LähetäLähetetty: 29.9.2007, 13:15  Vastaa lainaamalla viestiä
Halukas


Liittynyt: 29 Syy 2006
Viestejä: 2
Paikkakunta: Itä-Suomi

Tuohon viestiketjun eka juttuun (Andyman) viitaten, totean, että minullakin on ollut jo ihan pikkupennusta lähtien samantapaisia fantasioita ja mieltymyksiä. Usein yksin olessani jo ennen kouluikää huomasin, että omien nännien hively tuntuu hyvältä ja samalla kuvittelin, että olen lekurin tutkittavana. Lekuri tutkii joka paikan (jos olin ihan yksin, niin riisuin housut ja paidankin ja koskettelin itteeni samalla). Lopuksi lekuri toteaa, että pojulle pitää nyt vielä antaa pari piikkiä ja ottaa ison injektioruiskun ja pistää sillä mua peppuun ja reiteen. Samalla nipistin itseäni niistä kohdista kynnenpäillä, niin että sattuikin.

Tämä kuvio jatkui ihan aikuisikään asti, myöhemmin käytin jopa neuloja (ompelu tai parsinneula), joilla pistin itseäni. Myös kouluunmenosta oli kuvitelma, että siellä pannaan alastomana pöydälle, jossa lekuri sit tutkii ja pistelee rokotuksia.

Vielä nytkin pistokset tavallaan kiihottavat ja mm. rokotusarpien näkeminen toisilla saa kuvittelemaan, miten siihen on joskus pistetty.

Olen jo 59 v mies (ukkomies).

Onko vastaavia fetissejä muillakin? Voit mailata: Hanski_666@yahoo.com.
Takaisin alkuun
Näytä käyttäjän tiedot Lähetä yksityinen viesti
Liituzka(n)
LähetäLähetetty: 29.9.2007, 16:33  Vastaa lainaamalla viestiä
Vieras





Snadistisadisti kirjoitti:
Tähän väliin uusi aihetta sivuava kysymys, mutta ensin alustus.

Viimeisin sessioni oli luonteeltaan varsin paljon kipua sisältänyt tapaus, jossa vein subin sietokyvyn äärirajoille. En käy tässä kuvailemaan yksityiskohtia, mutta välitön palaute sessiosta oli, että oli aika rajua menoa.

Kuitenkin tunnin verran myöhemmin, matkalla kotiini sain viestin, jossa kiiteltiin kyydeistä. Samanlaista palautetta sitten tuli parin päivän ajan ja sub totesi, ettei oikein ole enää varma identiteetistään samalla tavalla kuin ennen havaittuaan vasta nyt pitävänsä noinkin rajusta kivusta. Sen myöntäminen oli kuulemma vaikeaa, niin itselleen kuin minulle.

Ovatko muut lukijat havainneet itsessään samankaltaisuuksia tässä kuvailtuun? Tunnetteko vaikeaksi myöntää edes itsellenne, että pidätte jostakin, joka ei mielestänne kuulu ns. normaalin seksin pariin.
Vaikkapa jonkin jota on tullut vaikka uteliaisuudesta kokeiltua.


Snadistisadisti@luukku.com



No ihan ensin alkuperäseen aiheeseen sen verran, että jo 5 vuotiaana leikittiin kaverin kanssa harrastavamme seksiä, tytön kanssa. Tyttö oli minua vanhempi ja oli aina se "mies" tai muuten vaan komentamassa mitä piti tehdä. Näitä leikkejä jatkui pitkälle ala-asteelle, kaveri vain vaihtui aina välillä. Seksi pyöri päivittäin mielessä ja olin jatkuvasti kiihottunut. Olen masturboinut niin pitkään kuin muistan ja sama touhu jatkuu edelleen.

Mitään varsinaisesti kinkyä en ole kokeillut (vielä), mutta esim. kun joskus kuvittelin, että anaali seksi olisi ihan kamalaa ja sitä tuli sitten puoli vahingossa kokeiltua, niin aivan säikähdin kun se tuntuikin hyvältä.

Toinen vastaava tapaus oli edellisen miesystäväni kanssa, kun yrittämällä yritin saada häntä sänkyyni. Miespä oli päättänyt ettei varmana tule, mutta kiusaa mua vähän. Kiihotuin aivan älyttömästi siitä, kun mies otti minua kevyesti hiuksista kiinni ja veti kauemmas itsestään, minulla ei ollut lupa koskea mieheen käsin, eikä suulla. Mies näykki hampaillaan aika kipeästi aroista paikoista, enkä silti muista milloin olisin ollut yhtä kiihottunut.

Pelästyin aika paljon, kun huomasin nauttivani tämmösistä asioista. Vaikka olen jo pitkään tiennyt olevani poikkeava seksin suhteen. Olen pienestä asti ollut jonkun asteinen nymfo. Ja se pahentuu mitä vanhemmaksi tulen. Pitipä tuossa kokeilla kokonaista viikkoa, kun olin koko ajan niin kiihottunut, että pienikin hipaisu vastakkaiselta sukupuolelta niin olisin lauennut. Ja olenpa tosiaan monelta mieheltä saanut valituksia siitä, etteivät jaksa enään. Ja moni parisuhdekin on päättynyt siihen.
Takaisin alkuun
Näytä edelliset viestit:   
Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia

Näytä seuraava aihe
Näytä edellinen aihe
Sivu 2 Yht. 2
Siirry sivulle Edellinen  1, 2
Seksitreffit Seksikeskustelu Foorumin päävalikko  ~  S/M ja Kinky

Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin


 
Siirry:  
Voit kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa




Powered by phpBB and Ad Infinitum v1.06

Ilmainen webcam:





eXTReMe Tracker